Neuvottelukulttuurin kehittäminen konsernissa

 

Metallialan konsernin kahdessa tehtaassa ei tapahtunut edistymistä paikallisessa sopimisessa. Yhtiö olisi halunnut, että työntekijöiden työaikasaldoja kartutettaisiin kiireellisenä aikana, jolloin tuotteiden kysyntä oli suurimmillaan. Kertyneet vapaat puolestaan purettaisiin hiljaisen kysynnän aikana.

Tehtaassa oli muuten toimiva keskustelukulttuuri, mutta henkilöstön edustajat olivat varovaisia ja epäileviä uusien toimintamallien suhteen.

Johdollamme tehtiin yhteinen pohjatyö, jossa selvitettiin, millaiset ovat työehtosopimusten sallimat valtuudet ja muodolliset esteet paikallisen sopimisen vaihtoehdoille. Sen jälkeen käytiin läpi vaihtoehtoiset työaikapankkijärjestelmät tuottavuuden ja asiakastarpeiden kannalta katsoen sekä tehtiin laskelmia eri vaihtoehdoista. Paikallisen sopimisen perustaksi arvioitiin eri mallien houkuttelevuus ja työaikapankin tekninen toimivuus kussakin tapauksessa.

Tehtaassa neuvottelumenettelyt olivat hyvin muodollisia, vapaa keskustelukulttuuri työnantajan ja palkansaajaedustajien välillä oli vieras. Neuvotteluja oli käyty useaan otteeseen.

Neuvottelukulttuuria kehitettiin. Palkansaajien luottamushenkilöille annettiin uutta tietoa erilaisten työaikajärjestelmien taustoista ja työaikavaihtoehtojen vaikutuksista työhyvinvointiin. Vähitellen palkansaajien edunvalvojat saatiin sitoutumaan aiempaa paremmin neuvotteluprosessiin.

 

<< Takaisin