Mikä meitä motivoi?

 

Oikeaan osunut työ innostaa meitä sellaisenaan. Jos olemme onnistuneet löytämään työn, joka tuntuu omalta, se itsessään motivoi. Tämä motivaatio voidaan lähinnä säilyttää. Mutta siihen voidaan vaikuttaa myös toisin päin.

 

Motivoituneen henkilön voi polttaa loppuun lyhyessä ajassa. On vain pidettävä yllä tarkka hierarkia ja nokkimisjärjestelmä. Sitä on täydennettävä alituiseen vaihtuvalla suosikkijärjestelmällä. Työt on organisoitava epätasaisesti ja rajattava valtuudet minimiin. Nokkimisjärjestyksessä vahvemmilla on oikeus ottaa nimiinsä alempien tasojen työntekijöiden ansiot, olipa kysymys oivalluksista, raporteista, tutkimuksista tai julkaisuista. Työpaikalla pitää olla normityöajan loppuun asti, olipa työtä tai ei. Tietoa on jaettava valikoivasti. Kukin vartioikoon mustasukkaisesti oman työnsä reviirejä siinä pelossa, että joku muu osaa sen kuitenkin paremmin. Heille, jotka työskentelevät epävarmassa työsuhteessa, ei kannata kertoa talon pitkäaikaisista suunnitelmista. Virheen sattuessa etsitään syyllinen. Ennen pitkää kaikki valittavat kohtelun lisäksi pientä palkkaa ja voimavarojen puutetta. Tästä huolimatta motivaatio omalta tuntuvaan työhön ei välttämättä muutu. Työpaikka vain on väärä sen ylläpitämiseen. 

 

Koska henkilöstö on yleensä jo alun perin motivoitunut, tämä tila voidaan myös säilyttää. Se edellyttää sitä, että väki pitää työtään arvokkaana. Tarpeettomat hierarkkiset statukset on madallettu. Kaikki kuuluvat yhteisten velvollisuuksien ja yhteisen tiedonjaon piiriin. Työtoverien kohtuullinen auttaminen, mutta ei asioihin sekaantuminen, on ansioksi. Työtä tehdään joustavasti yli ammattirajojen hyvää lopputulosta tavoitellen. Yhden moka on kaikille opiksi. Virheen sattuessa ponnistellaan yhdessä asian korjaamiseksi. Ajoittain tarvittava poikkeava ponnistelu huomataan. Joskus voi siis olla kiire, mutta se kestetään, koska kaikki joustavat ja auttavat tarvittaessa. Kaikki ovat tietoisia samalla siitä, että työ ei ole koko elämä, vaan sitä on muuallakin. 

 

Kannustamisessa kaikki näyttää kietoutuvan taloudellisten arvojen ympärille. Vaikka kannustimena olisi ylimääräinen vapaapäivä, uudet työvälineet, viihtyisä työhuone tai yrityksen kustantama koulutus, niille voidaan laskea rahallinen arvo. Yritykselle myös muut kannustimet kuin suoranaiset bonukset ovat tietenkin rahan menoa. 

 

Koulutusta, ammattitaidon kasvattamista, henkilöstö arvostaa. Sen kustantaminen on työnantajalle aina kuitenkin investointi. Työnantaja toivoo, että osaaminen palautuu yritykseen ennen pitkää taloudellisena hyötynä. Koulutus on työnantajan kannalta sikäli riskialtis kannustin, että ihminen vie päähänsä tai käsiinsä tarttuneen osaamisen mennessään, jos hän vaihtaa työpaikkaa. Koulutuksen antamasta lisäarvosta tulisi tämän vuoksi palkita.

 

Vapaa-aikaa yleensä arvostetaan, joten esimerkiksi ylimääräinen vapaapäivä saattaa olla hyvinkin tervetullut kannustin. Vaikka ylimääräinen vapaa saattaa tuntua arvokkaalta, näyttää siltä, että ihmiset arvostavat ennen kaikkea vapautta omien työaikojensa suhteen. Kiireisenä aikana voidaan tehdä kovasti töitä, jos hiljaisempana päivänä saa hoidella omia asioitaan ilman, että työaikaa tiukasti valvotaan. Tämä edellyttää vastavuoroista luottamusta työnantajan ja henkilöstön kesken. 

 

Tietenkin on töitä, joissa työaikojen suhteen ei voi joustaa. Bussien on noudatettava ajoaikataulua, paperikoneen on pyörittävä vuorokauden ympäri ja marketin kassalla on oltava palvelua koko aukioloajan. Tällaisissa ammateissa lisävapaa saattaa toimia hyvänä kannustimena. 

Kokonaisuus ratkaisee.

 

Tapio Wallin

 

 

Ihmiset toivovat ennen kaikkea, että heidät ja heidän työnsä huomataan ja onnistumisesta kiitetään. Ihmiset tekevät työtä muistakin kuin toimeentulosyistä. Nuoret ihmiset ovat enemmän uskollisia ammatilleen ja osaamiselleen kuin itse yritykselle. Nuoret liikkuvat ja etsivät osaamiselleen kotipesää myös fiilismielessä. Jos työpaikalla on henki ja yleinen palkkataso kohdallaan, se houkuttaa nuoria. Kilpailu osaavasta nuoresta työvoimasta kiristyy sitä mukaa kun suuret ikäluokat jättävät työelämän. Rahaakin arvokkaampaa on vapaus 

Oikeaan osunut työ innostaa meitä sellaisenaan. Jos olemme onnistuneet löytämään työn, joka tuntuu omalta, se itsessään motivoi. Tämä motivaatio voidaan lähinnä säilyttää. Mutta siihen voidaan vaikuttaa myös toisin päin. 

Motivoituneen henkilön voi polttaa loppuun vuodessa. On vain pidettävä yllä tarkka hierarkia ja nokkimisjärjestelmä. Sitä on täydennettävä suosikkijärjestelmällä, jossa suosikit vaihtelevat koko ajan. Työt on organisoitava epätasaisesti ja rajattava valtuudet minimiin. Nokkimisjärjestyksessä vahvemmilla on oikeus ottaa nimiinsä alempien tasojen työntekijöiden ansiot, olipa kysymys oivalluksista, raporteista, tutkimuksista tai julkaisuista. Työpaikalla pitää olla normityöajan loppuun asti, olipa työtä tai ei. Tietoa on jaettava valikoivasti. Kukin vartioikoon mustasukkaisesti oman työnsä reviirejä siinä pelossa, että joku muu osaa sen kuitenkin paremmin. Heille, jotka työskentelevät epävarmassa työsuhteessa, ei kannata kertoa talon pitkäaikaisista suunnitelmista. Virheen sattuessa etsitään syyllinen. Ennen pitkää kaikki valittavat kohtelun lisäksi pientä palkkaa ja voimavarojen puutetta. Tästä huolimatta motivaatio omalta tuntuvaan työhön ei välttämättä muutu. Työpaikka vain on väärä sen ylläpitämiseen. 

Koska henkilöstö on yleensä jo alun perin motivoitunut, tämä tila voidaan myös säilyttää. Se edellyttää sitä, että väki saa pitää työtään arvokkaana. Tarpeettomat hierarkkiset statukset on madallettu. Kaikki kuuluvat yhteisten velvollisuuksien ja yhteisen tiedonjaon piiriin. Työtoverien kohtuullinen auttaminen, mutta ei asioihin sekaantuminen, on ansioksi. Työtä tehdään joustavasti yli ammattirajojen hyvää lopputulosta tavoitellen. Yhden moka on kaikille opiksi. Virheen sattuessa ponnistellaan yhdessä asian korjaamiseksi. Ajoittain tarvittava poikkeava ponnistelu huomataan. Joskus voi siis olla kiire, mutta se kestetään, koska kaikki joustavat ja auttavat tarvittaessa. Kaikki ovat tietoisia samalla siitä, että työ ei ole koko elämä, sitä on muuallakin. 

Kannustamisessa kaikki näyttää kietoutuvan taloudellisten arvojen ympärille. Vaikka kannustimena olisi ylimääräinen vapaapäivä, uudet työvälineet, viihtyisä työhuone tai yrityksen kustantama koulutus, niille voidaan laskea rahallinen arvo. Yritykselle myös muut kannustimet kuin suoranaiset bonukset ovat tietenkin rahan menoa. 

Koulutusta, ammattitaidon kasvattamista, henkilöstö arvostaa. Sen kustantaminen on työnantajalle aina kuitenkin investointi. Työnantaja toivoo, että osaaminen palautuu yritykseen ennen pitkää taloudellisena hyötynä. Koulutus on työnantajan kannalta sikäli riskialtis kannustin, että ihminen vie päähänsä tai käsiinsä tarttuneen osaamisen mennessään, jos hän vaihtaa työpaikkaa. 

Vapaa-aikaa yleensä arvostetaan, joten esimerkiksi ylimääräinen vapaapäivä saattaa olla hyvinkin tervetullut kannustin. Vaikka ylimääräinen vapaa saattaa tuntua arvokkaalta, näyttää siltä, että ihmiset arvostavat ennen kaikkea vapautta omien työaikojensa suhteen. Kiireisenä aikana voidaan tehdä kovasti töitä, jos hiljaisempana päivänä saa hoidella omia asioitaan ilman, että työaikaa tiukasti valvotaan. Tämä edellyttää vastavuoroista luottamusta työnantajan ja henkilöstön kesken. 

Tietenkin on töitä, joissa työaikojen suhteen ei voi joustaa. Bussien on noudatettava ajoaikataulua, paperikoneen on pyörittävä vuorokauden ympäri ja marketin kassalla on oltava palvelua koko aukioloajan. Tällaisissa ammateissa lisävapaa saattaa toimia hyvänä kannustimena. 

Kokonaisuus ratkaisee 

Ihmiset toivovat ennen kaikkea, että heidät ja heidän työnsä huomataan ja onnistumisesta kiitetään. Ihmiset tekevät työtä muistakin kuin toimeentulosyistä. Nuoret ihmiset ovat enemmän uskollisia ammatilleen ja osaamiselleen kuin itse yritykselle. Nuoret liikkuvat ja etsivät osaamiselleen kotipesää myös fiilismielessä. Jos työpaikalla on henki ja yleinen palkkataso kohdallaan, se houkuttaa nuoria. Kilpailu osaavasta nuoresta työvoimasta kiristyy sitä mukaa kun suuret ikäluokat jättävät työelämän.